Lainasanasto

Lainasanastoa

Lainaaheti 247.fi sivustolla kirjoitetaan paljon lainaan liittyvistä asioista.

Pyrimme kirjoittamaan asioista aina hyvin selkeästi ja ns. kuluttajalle ymmärrettävässä muodossa.

Toisinaan on kuitenkin paikallaan kerrata mitä lainasanasto tarkoittaa ihan selkokielellä.

 

E-lasku

E-lasku on sähköisessä muodossa oleva lasku, jonka käyttäjä voi valita maksutavakseen.

E-lasku lähetetään suoraan käyttäjän omaan verkkopankkiin.

Sähköisessä muodossa laskun maksaminen on yksinkertaisempaa, koska laskuun ei tarvitse itse enää kirjoittaa laskun tietoja.

Nykyään monet yritykset veloittavat paperilaskusta käsittelymaksun, mutta sähköinen E-lasku on ilmainen.

 

Maksuhäiriö

Maksuhäiriömerkintä hakijan tiedoissa on este lainansaantiin.

Lainapalvelut ovat tästä hyvin tarkkoja, eivätkä myönnä hakijalle lainaa ellei luottotiedot ole puhtaat.

Maksuhäiriömerkintä tarkoittaa, että hakija on pitkään laiminlyönyt laskujen maksamisen.

Maksuhäiriömerkintä säilyy luottotietorekisterissä keskimäärin 2 – 5 vuotta.

 

Instantor

Instantor – palvelu auttaa lainanhakijaa saamaan sellaisen lainan, jonka hän pystyy maksamaan takaisin.

Valitsemalla Instantor – palvelun nopeutat ja helpotat lainaprosessia.

Sinun ei tarvitse enää erikseen lähettää lainapalveluun tilitositteita tai muita liitteitä.

Käytännössä Instantor – palvelu toimii siten, että valitsemalla kyseisen palvelun verkkopankkikirjautumisen jälkeen Instantor analysoi internetpankkisi tilitapahtumat ja arvioi näin maksukykysi.

Instantor- palvelu on täysin turvallinen, automatisoitu sekä käyttäjäystävällinen.

 

Mobiilivarmenne

Mobiilivarmenne on sähköinen henkilökortti omassa puhelimessasi liitettynä SIM- korttiin.

Mobiilivarmenteen voit ladata puhelimeen ilmaiseksi oman puhelinoperaattorisi kautta.

Varmenteen avulla voit todistaa henkilöllisyytesi ja allekirjoittaa sähköisesti esimerkiksi lainasopimuksen.

 

Limiitti

Limiitti on luotto, jonka käyttöraja on määritelty.

Limiittiä voit nostaa tarvitsemasi määrän tilillesi ja kun maksat limiittiä takaisin lainapalveluun se on uudelleen käytettävissäsi.

Limiitti luotto toimii kuin virtuaalinen luottokortti.

Limiitti on = tililuotto / luottotili.

Haluatko tietää enemmän limiitti luotosta?

Lue esimerkiksi artikkeli: www.lainaaheti247.fi/tililuotto/

 

Verkkopankkitunnukset

Verkkopankkitunnukset ovat käyttäjän oma sähköinen allekirjoitus.

Kun tunnistaudut eri palveluihin omilla henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla vahvistat samalla oman henkilöllisyytesi.

Verkkopankkitunnukset tarvitaan lähes jokaisessa lainapalvelussa lainahakemuksen täyttämistä varten.

Henkilökohtaisilla tunnuksilla pystyt kirjautumaan palveluun turvallisesti.

Omat henkilökohtaiset verkkopankkitunnuksesi saat omasta pankistasi.

 

Prepaid-liittymä

Prepaid-liittymä on kortti minkä voit ostaa esimerkiksi R-kioskilta.

Prepaid–kortille ladataan rahaa etukäteen ja voit soittaa puheluita saldorajaan saakka.

Useat lainapalvelut myöntävät lainaa, vaikka hakijalla olisi Prepaid- liittymä.

 

Pikalaina

Pikalaina on sama kuin pikavippi.

Pikalainaa myönnetään aina kertaluontoisesti pieni lainasumma ja maksuaika pienlainoissa on yleensä melko lyhyt.

Pikalaina on nimensä mukaisesti tarkoitettu akuuttiin rahantarpeeseen.

Tutustu tarkemmin eri pikalainoihin, lue lisää: uudetpikavipit.net ja pikalainaa-heti.fi

Todellinen vuosikorko lasketaan siten että siinä otetaan huomioon kaikki lainaan liittyvät kulut, kuten nimelliskorko, käsittelykulut, avausmaksu, lainasumma ja maksuaika.

Todellisen vuosikoron avulla pystyt vertailemaan eri lainoja keskenään, mitä suurempi vuosikorko lainassa on, sitä kalliimpi laina on kyseessä.

Artikkeleissamme olemme esimerkkien avulla aina kertoneet mikä on kyseisen lainan vuosikorko.

 

Lainahakemus

Lainahakemus tulee täyttää aina lainaa hakiessa.

Lainahakemuksen on aina nopeasti täytettäviä lomakkeita, joissa kysytään henkilötietosi, nykyiset velkasi, työsuhteesi, asumismuoto ja siviilisääty.

Hakemusta varten hakija tarvitsee useimmiten omat henkilökohtaiset verkkopankkitunnuksen tai mobiilivarmenteen.

Lainahakemukset on kaikissa lainapalveluissa ilmaisia ja hakemuksen voi täyttää mihin kellonaikaan tahansa.

 

Vakuudet & Takaajat

Vakuudet tai takaaja tarvitaan yleensä lainaa varten useimmissa kivijalkapankeissa.

Verkossa on useita pankkilainoja joihin et tarvitse vakuuksia.

Lisäksi saat limiittiä tai pikalainaa nopeasti käyttöösi ilman vakuuksien tai omaisuuden panttaamista.

Sivustoillamme on monta luotettavaa pankkilainaa tarjoavaa lainapalvelua, jotka eivät vaadi lainahakijalta vakuuksia lainalle.

Heidän kauttaan hakijalla on mahdollisuus saada lainaa jopa 50.000 euroa ilman takaajia tai vakuuksia.

 

Lainalaskuri

Lainalaskuri on hyvä apu lainasummaa ja laina-aikaa miettiessä.

Laskurin avulla pystyt vertailemaan eri laina-aikojen ja lainamäärien välisiä kuukausieriä.

Lainalaskuri laskee suuntaa antavan arvion siitä paljonko lainanlyhennyksesi tulee olemaan kuukautta kohden.

Hyödynnä aina lainapalvelun kotisivuilla oleva lainalaskuri omaksi eduksesi.

 

9.5 Keskiarvo

LainaaHeti247.fi
10
Käyttäjien antamat pisteet: 4.75 (1 ääntä)
Jättämällä oman palautteesi, voimme tehdä tästä entistäkin paremman palvelun.

      Jätä kommentti